Asta Piiroinen - Kuuhullu nukkuu ikkunalaudalla

 Moikka!

Valitsin kirjan Kuuhullu nukuu ikkunalaudalla ihan sattumanvaraisesti kirjastosta. Pari takakantta luettuani kiinnoistuin tästä kyseisestä kirjasta.

"Raadollisen runollinen tarina ihmisen äärimmäisestä olemisen tuskasta; kohtamisista ja eroista" -takakansiteksti herätti heti mielenkiintoni. Odotan innolla mitä kirja tuo tullessaaan. Samalla ihmettelen, miten nuo hieman yli 150 sivua voivat kertoa jotain niin syvällistä, mihin takakansitekstissä viitataan. Toisaalta olen päättänyt lukea tämän kirjan, vaikka se olisi huonoin kirja ikinä.

En tiedä kirjasta tai kirjailijasta etukäteen mitään, enkä ole selaillut kirjaa, sillä haluan kokea yllätyksiä, jos niitä on lukijaa varten suunniteltu. En ole myöskään lukenut lähes yhtään aikuisille suunnattua kirjaa, mutta otan haasteen vastaan. Minua kyllä varoitettiin, että kirja saattaa olla masentava ja vaikea, mutta ehkä juuri se on saanut minut kiinnostumaan kirjasta vieläkin enemmän, koska en pysty uskomaan, että paperille kirjoitetut sanat voisivat herättää kovin kummoisia tunteita.

14.9. 
Moi taas!
Nyt olen lukenut kirjaa noin kolmasosan. Kirjan päähenkilö on kaiketi nuori nainen, nimeltään Moura, mutta kirja on niin sekava, etten olisi siitäkään niin varma. Joissain luvussa on vain "hän", ja jossain luvussa Veera ja yhdessä kuvataan hautajaisia. Kirja sijoittuu nykyaikaan ja paikka vaihtelee jossakin Pariisin, ja muiden kaupunkien välillä.

Moura ei pysty rakastamaan, kiintymään kehenkään, vaan liian lähelle tulevat ihmiset ahdistavat häntä. Hän jättää miehet, kun aika tulee, mutta ei kasvotusten, sillä silloin pitäisi selittää eron syitä. Moura vain kävelee pois ihmisten luota. Vanhemmat tuntuvat vierailta. Moura inhoaa tuttua ja turvallista, jäähyväisiä ja muuta sellaista. Hän haluaa olla vapaa, mutta ihmiset ahdistavat.

Olen hieman pettynyt kirjaan, sillä en saa sen tapahtumista otetta. Paikka ja tapahtuma-aika vaihtelevat, eikä henkilöihin pysty samaistumaan, sillä aina ei voi tietää, kenestä puhutaan. Kappaleiden välillä on runojen pätkiä, joiden syvällisempää merkitystä en pysty ymmärtämään, tai sitten niillä ei ole sellaista.

Odotan, että kirja kertoo Mouran tarinan loppuun. Ehkä alussa kuvatut hautajaiset olivatkin hänen omansa. Tai sitten Moura oppii rakastamaan ja menee naimisiin. Luultavimmin näin ei kuitenkaan käy, sillä hänellä on ongelmia, joita hän ei voi itse tunnistaa, ja joille ei voi mitään. Ehkä hän elää sitoutumiskammoisena elämänsä loppuun asti. No, katsotaan miten käy.



21.9. 
Moi kaikki!
Kirjaa on jäljellä enää noin neljäsosa, enkä ole vieläkään oikein saanut tolkkua, mitä siinä yritetään sanoa. Se on täynnä viisaita sanoja, joita suurinosa ihmisistä ei pysty tai halua ymmärtää. Eräässä luvussa on pätkä Raamatun Laulujen laulusta, eikä sen runous eroa paljoakaan muun kirjan tekstistä.

Kirja on edennyt aika pitkälti samalla tavalla kuin ensimmäinen kolmannes. Ihmisiä tulee ja menee - Macao, Maria Inkeri, Jose, Lauri, Manuel ja monia muita, joiden nimet eivät olleet mainitsemisen arvoisia.

Yllätyin, kun Moura rakastui Manueliin, mutta sekin suhde päättyi joko Manuelin kuolemaan tai Mouran lähtöön - siitäkään en ole aivan varma. Minun olisi kai pitänyt tajuta se rivien välistä, mutta kaikki meni sekaisin kun alettiin puhua Manuelin ensimmäisestä kuolemasta ja viimeisestä kuolemasta ja heräämisestä. Ehkä se olikin vain vertauskuva rakkauden hiipumisesta. Mutta silti siinä kerrottiin Manuelin sydämen pysähtymisestä ja verestä.

Rakkaus on kuitenkin ollut esillä kirjan alusta saakka. Mouralle se oli kuin jokin peli, jonka hän halusi voittaa. Äitiä ja isää hän rakasti paljon, mutta oli kuitenkin lähtenyt heistä kauas jo hyvin nuorena. Hän kielsi sen rakkauden.

En tiedä, miten kirja loppuu, mutta onneksi se loppuu pian. On omituista lukea jotain, josta ei saa mitään selvää. Ehkä tätä lukukokemusta tosiaan vastaa kirjan takakannen kuvaus: "Elämä voi olla hetken kohtaamisia", sillä luvut tosiaan ovat vain hetkiä, jotka sen jälkeen unohdetaan ja jotka eivät johda mihinkään.



28.9
Moi vielä viimeistä kertaa!
Kirja on nyt luettu loppuun. Kuuhullu nukkuu ikkunalaudalla oli erilainen ja erikoinen lukukokemus. Kirjassa kerrottiin Mouran tarina ja kirja loppui siihen, kun hän palasi kotiin kahdeksan vuoden jälkeen.

Aivan kirjan lopussa pystyn ymmärtämään Mouraa hieman enemmän. Hän ei halua muistella vanhoja asioita ja taakse jääneitä muistoja, sillä hän ei halua kokea tuskaa niiden vuoksi. Hän haluaa olla vapaa. Jotenkin ihailen Mouran kykyä olla sinut itsensä kanssa, sillä hän ei missään kohdassa tunne itseinhoa. Juuri se eläminen ilman vanhojen tapahtumien muistoa ja ahdistusta ja itsensä kritisoimista on ihailtavaa. Ehkä se tekee kirjasta vähemmän masentavan, että siinä ei eletä itsesäälissä ja voivotella elämää, vaan siinä mennään eteenpäin. "Oli uskallettava elää."

En kuitenkaan voi ymmärtää selityksienkään jälkeen, miksi joku haluaisi aina mennä eteenpäin, sillä ihmiselle on kai luonnollista kiintyä läheisiin ihmisiin. Tai Mouran valintoja toisaalta jättäytyä ulkopuolelle, mutta silti hakea huomiota vähän kaikilta. Mouralle taisi olla tärkeintä irtipäästämisestä seuraava vapaus ja itsemääräämisen tunne.

En tiedä, kenelle voisin tätä kirjaa suositella, mutta varmaankin aikuiset ja muut hieman minua vanhemmat naislukijat, ja ehkä mieslukijatkin, saattaisivat saada siitä enemmän irti. En ole varma, kannattiko tämän kirjan lukeminen, mutta aina voi kokeilla jotain uutta. Itse en luultavimmin tule tätä kirjaa enää lukemaan myöhemminkään elämässäni sen vaikealukuisuuden takia, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Kiitos kaikille, jotka vaivautuivat lukemaan tänne asti ja elivät kanssani tämän lukukokemuksen!

-Inka-