Tänään esittelen teille kirjaa nimeltä Hirtettyjen kettujen metsä. Tämä kirja on Arto Paasilinnan kirjoittama aikuistenromaani, joka ilmeisesti sijoittuu arktisille alueille. Kolme tukholmalaista yrittävät kartuttaa varallisuuttaan varastamalla kultaa. Kaksi jää kiinni, mutta ajattelevat, että tuomionsa jälkeen saavat roiman palkan. Vapaalle jäänyt Oiva Juntunen kuitenkin ajatteli, ettei jakaisikaan saalista, mutta kun vapautuminen lähestyy, hän lähtee pakoon.
Tämän kaiken luin takakansitekstistä, odotan kirjan olevan vauhdikas ja täynnä huumoria. Otsikko on mielestäni erittäin harhaanjohtava, sillä kirjassahan esiintyy rosvon ryökäleitä, jotka ovat ryövänneet kultaa. Odotan silti innolla kirjan lukemista :) <3 :* ;) :3 xD ;__; :O =^) ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Luettuani kirjasta vähän yli kolmasosan, voin kertoa, että kirjan luku ei ole pakkopullaa, vaan tykkään lukea sitä, ja jätinkin sen erittäin jännittävään kohtaan, mutta jatkan vasta huomenna. En todellakaan odottanut kirjan olevani mitään tälläistä, kun takakansitekstissä mainittu pakomatka onkin paljon erilaisempi kuin mitä odotin, ja tämä on hyvä, sillä odotukseni eivät olleet korkealla :D tämä kirja on silti hauska ja kekseliäs ja haluan kovin lukea loppuun! Ensi kertaan boooooooommm :* <3 :) (;
Hyvää sunnuntai-iltaa rakkaat lukijani. Luettuani noin kaksi kolmasosaa kirjasta, ja tajuttuani, etten avannut päähenkilöiden, taikka sivuhenkilöiden, tarinaa. Joten tänään kerron henkilöistä. Päähenkilö Oiva Juntunen, jonka rikolliseen pakomatkaan koko kirja perustuu. Hän tapaa Majuri Remeksen, joka on virkavapaalla majurin hommastaan. Myöhemmin he tapaavat maailman vanhimman koltan Naska Mohnikonovladipölipulinöffin, maailman vanhimman koltan, mutta en toedä mitä sitten tapahtuu, näes, en ole pidemmälle päässyt. ;_; kirja on edelleen yhtä mukaansatempaava, ja odotan innolla loppua! Moix kaikil nähää taas :):)):):):):):)::):))
Hei kaikki homppelit jotka jaksaa tätä vielä lukea! Olen viimeinkin saanut kirjan päätökseen, ja kaikki kysymykset saivat vastaukset, tuntui että kaikki kirjassa tapahtui tarkoituksella, sillä eri taphtumien johdosta kirja sai uusia käänteitä. Hämmästyin huomatessani kuinka paljon tapahtumia viimeiseen kolmasosaan mahtui, mutta oli itseasiassa kiva että menoa ja meininkiä oli loppuun asti.
kiitos rakkaat seuraajat, te motivoitte lukemistani, en olisi päässyt tänne ilman teitä, like coment and surscrub! Pece xoxoxoxo

varmasits hyvvä kirija!!! =)=)=)=)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Timi :)
VastaaPoistaolle hvyä kirtttis ville grau
PoistaKylläpäs vaikuttaa mukavan ihanalta kirjalta Ville-Vesa!!!
PoistaKiitos, arvostan käyttämääsi aikaa tähän kommentointiin, :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poistadodiiih simmonen kirjah :) kiva kuulla siitä sitte lisää
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Alma, onnea myös omalle kirjamatkallesi, :)
PoistaKuulostaa hyvältä kirjalta Ville. Muista lukea joka sana kirjasta!
VastaaPoistaKyllä muistan, Lasse, kiitos kommentistasi, :)
PoistaToivottavasti nautit lukuelämyksestä Ville :)
VastaaPoistaNautin kyllä, kiitos, Oskari, kommentistasi, :)
PoistaHei kaikki lukemiseen kannustavat kirjallisuuden ystävät! On mukavaa, että rohkaisette toisianne niin lämpimästi. Yrittäkää vielä näyttää minulle, että osaatte kirjoittaa ihan oikeaa suomen kieltä, niin sulan onnesta. Terv. opettaja
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, rakas opettajattareni! Voit olla varma, että kommenttisi auttaa minua eteenpäin tällä blogikirjoitusmatkalla, :) arvostan kommenttiin kulunutta aikaa suuresti, kiitos, :)
PoistaPidän suotaavaisesti päivityksestä, VV Ville-Vesa Vasa Varsa Vaseliini Vassari Vasemmisto Valmentaja.
VastaaPoistaJa on hienoa tämä erä on hienoa on hienoa t hieno
PoistaKiitän nöyrästi, :)
VastaaPoistaMinä tässä tuumailin, Ville-Vesa hyvä, että miksi instagram nimesi on "vvilleboom"? Mitä tuo hassunhauska kekseliäs käyttäjänimesi oikein tarkoittaa? :)
VastaaPoistaNiin kyllä, minäkin olen huomioinut tämän merkittävän asian, jonka Aada tässä juuri mainitsi. Liittyykö hassunhauska käyttäjänimesi Instagramissa jotenkin kirjamatkasi päivityksen oivaltavaan lopetukseen : "Ensi kertaan boooooooommm :* <3 :) (;" ?
PoistaYmmärrän kummaksumisesi, annapas minun selittää tämän nimen. 'vvilleboom' -käyttäjänimi juontaa juurensa antiikin Kreikkaan, jossa jumalatar Villebo hallitsi maailmaa, Villebo oli siemensyöksyjen jumala, ja ajattelin liittää tämän hupaisan nimen myös Instagram -yhteisöpalvelun käyttäjänimeeni. Ensimmäinen 'v' tarkoittaa 'vauhdikasta' ja 'om' tulee sanasta 'omahyväinen', :). Toivottavasti tämä selvensi asiaa, Aada, ja Franseska, :)
PoistaEntäpä oma Instagram- käyttäjänimesi, aadaamaria? :) Perustuuko se Raamatun kertomuksien Mariaan, jonka Jumala hedelmöitti, ja joka synnytti Jeesus- lapsen? :)
PoistaKiitos Ville-Vesa, olinkin tuota päiväkausia pohtinut! Ymmärrän nyt täydellisesti, miksi valitsit noin kekseliään käyttäjänimen! :)
PoistaUusin päivityksesi suorastaan huokuu täydellisen informoivaa ja asianmukaista mukaansakutsuvaa intoa, josta tulee mieleen pisna!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Timi, pisna maistui oikein mukavasti tuona lauantai-iltana! :)
PoistaNaska Mohnikonovladipölipulinöff on muuten isäni äidin veljenpojan serkun äidin sedän pojanpojanpojanpojan siskon äidin miehen koira, jos oikein muistan. :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) Tästä vähän pataässiä ♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠♠ ♥♥♥
PoistaKiitos pataässistä, :).
PoistaTuo teksti niin hieno jossa vivahde vieno,
VastaaPoistasua siitä kiitän ja onnitteluni tähän liitän!
Oot sanaseppo verbalisti vokalisti vailla vertaa,
se huomattu on kaikkialla monen monta kertaa!
Kommentista kaunokaisesta kiitän, ja hennosti lintua samalla siitän.
PoistaSe erittäin informatiivinen ja rakentava on,
Kommenttina melkeinpä voittamaton.
Käyttämääsi aikaa suuresti arvostan, ja fedoraani kunnioittavasti nostan.
Ville-Vesa! Et sinä voi tuolla tavalla haukkua kaikkia homppeleiksi, sillä joku voisi tosissaan suuttua!
VastaaPoistaLuit hienon kirjan ja sait aikaan erikoisen lukupäiväkirjan ja sitäkin erikoisemman kommenttikeskustelun. Suosittelen muitakin Paasilinnan kirjoja, etenkin vanhimpia.
VastaaPoista