Heipsan!
Minä sain suosituksen äidiltäni ja päätin lukea Anna-Leena Härkösen Onnen tunti- kirjan. Uskon että kirja on hyvä, sillä Anna-Leena Härkönen on mielestäni hyvä näyttelijä ja hänen kirjojaan on kehuttu. Myös kirjan aihe on kiinnostava. Kirja kertoo sijaisperheen elämästä.
Myös kirjan kansi on mielestäni yksinkertaisen nätti, joten sitä tekee mieli lukea.
Hei taas!
Olen nyt lukenut neljänneksen kirjasta ja todennut sen olevan mielenkiintoinen ja aito. Kirjan päähenkilö on Tuula, uusperheen äiti. Hänellä on kymmenvuotias poika Roope ja miesystävä Harri. Kirjassa ei ole toistaiseksi kerennyt tapahtumaan paljoakaan, mutta Tuula on alkanut miettiä sijaislapsen ottamista ja vihjannut siitä jo varovasti Harrillekin. Innolla odotan miten kirja tulee jatkumaan!
Heijsan!
Olen nyt lukenut suurimman osan kirjasta. Kirja on ollut mielestäni hyvä, mielenkiintoinen ja sitä on jaksanut lukea. Kirjassa on päästy eteenpäin sijaislapsen ottamis projektissa ja he ovat nyt valmiudessa ottaa lapsen kotiinsa. Kirja on aika jännittävässä kohdassa juuri nyt. Viimeisiä lukuhetkiä odotellessa! :)
Hei viimeistä kertaa!
Sain vimeinkin kirjani luettua ja pidin kirjasta ihan hirmuisesti. Kirja oli erittäin aito ja inhimillinen ja sen tarina ja juoni on hyvä. Kirjassa Tuula ja Harri päättävät siis ottaa Tuulan entisestä avioliitosta olevan pojan, Roopen seuraksi kaksi sijaislasta, Vennin ja Luken. Arki on alussa aika helppoa, mutta lapsien biologinen äiti pistää hieman vastaan. Molemmat lapsien vanhemmista ovat epäonnistuneet elämässään mutta kirjan lopuu yllättävään käänteeseen. Lapsien äiti Ninna tulee Tuulalle ja Harrille saunomaan ja yöksi ja asiat näyttävätkin järjestyvän. Pidin kirjasta koska se laittoi minut lukijana miettimään elämää. Minulle jäi onnellinen tunne kirjasta mutta jos kirjasta tehtäisiin jatko-osa, lukisin sen ehdottomasti. Haluaisin tietää mitä hahmoille käy jatkossa. Minutsta kirjan sanoma on että tämä on vain elämää, eikä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Aina ei tarvitse jaksaa, olemme ihmisiä ja väsymme. Suosittelen kirjaa ehkä enemmän naisille kuin miehille. Kirja ei myöskään sovi mielestäni alle 15 vuotiaalle sillä kirjassa on rankkojakin kohtia. Kiitos tästä lukuelämyksetä Anna-Leena Härkönen! Äiti ei suositellut kirjaa turhaan. :-)

Hei, uskon että kirjasi on erinomainen, sillä sen kannessa on punainen sateenvarjo, odotan innolla että pääset eteenpäin kirjamatkallasi, :)
VastaaPoistaKiitos Ville-Vesa kommentistasi. Kiva profiilikuva muuten sinulla btw! :)
VastaaPoistaKiitos, arvoatan positiivista mielipidettäsi, #natural, #nofilter, :):):):):):)
PoistaPidän tästä. 5/5 jatka samaan malliin! 👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍
VastaaPoistaKaikki saa Härkösen kirjoihin suositukset äideiltään :DD Toivotaan, että pidät lukemastasi!
VastaaPoistaKirjasi vaikuttaa erittäin kiintoisalta. Toivottavasti luet sen kokonaan!
VastaaPoistakiintoisaa mutta ei liian kiintoisaa... tykkään
VastaaPoistaKiitos kaikille erittäin paljon sivistävistä kommenteistanne! Niistä on apua!
VastaaPoistaTyylikästä tykitystä Aada!
VastaaPoistatuo kirja on kyllä pakko saada!
Lue siis sinäkin hies' otsain, ja raada!
sillä eihän oppi ojaan kaada!
Äidit suosittelevat selvästi hyviä kirjoja! Minäkin pidin tästä kirjasta. On mukavaa, että luit sen.
VastaaPoista